NYT ELÄN NIIN KUIN TUNNEN - MUUNSUKUPUOLINEN X

Kuva: Ru

 

TEKSTI: Ru

Synnyin tyttöoletetuksi 60-luvulla. Elin kuitenkin kaikkien hyväksymänä poikana koko lapsuuteni. Nimeä ja pukeutumista myöten.  Minusta käytettiin pojan lempinimeä. En suostunut pitämään hameita ja mekkoja. Leikin enimmäkseen poikien leikkejä. Nukkeja ei ollut ainakaan aktiivisessa käytössä. Sain jostain ihme syystä kerran puhuvan nuken lahjaksi. Purin koneiston siitä hyvin pian, koska se kiinnosti minua enemmän kuin itse nukke. 

Ainut asia, josta minua haukuttiin, oli mm. kalkkarokäärmeeksi nimittely. Se johtui siitä, että sain poikkeuksellisen nuorena silmälasit ja minulla oli ns. peittohoito silmälaseissa 2 vuotta. Lasten peleissä, Aasi sellaisessa, en saanut koppeja kiinni pallolla, joten olin lähes aina se aasi. Tämä kaikki teki kuitenkin minusta vahvan immeisen, hyvällä itsetunnolla varustettuna. Pelasin myöhemmin mm. koulun koripallojoukkueessa yläasteella.

 

Murrosikä muutti kehoa. Tyttöoletetusta kasvoi seksuaalivähemmistöön kuuluva immeinen, monien vuosien etsimisen sekä pohdiskelujen että pettymysten kautta. Ahdistavaa oli se, että tietoa oli vähän tarjolla ja en tiennyt mistä sitä etsiä. Muiden silmissä olin seksuaalivähemmistöön kuuluva aiemmin, kuin itse olin sen valmis hyväksymään ja sanomaan ääneen. Elin aikuisikääni seksuaalivähemmistössä. 

Jotain kuitenkin myllersi sisälläni - sukupuoli, jota en tunnistanut.

Elämäni poikana lapsuudessa oli ollut minulle luonnollista ja hyväksyttiin elinpiirissäni. Yleensä ottaen se varmasti oli harvinaista 60-70-luvulla. Suojelin aikuisena itseäni pitkään, koska olin kokenut ja koen moniperusteista syrjintää mm. vähemmistöön kuuluvana ja vähemmistön sisällä. Minulla on myös sairauksia, joiden vuoksi olen kokenut ja koen edelleen syrjintää. Syrjintää koin myös ulkonäköni perusteella. Syrjinnän aiheena on ollut myös se, että jouduin eläkkeelle nuorena aikuisena.

Muutamia vuosia sitten pikkukaupungin taidegalleriaan tuli pieni, mutta minulle merkittävä valokuvanäyttely muunsukupuolisuudesta. Näyttelyn nimeä en muista, mutta se oli pienempi osa suuremmasta kokonaisuudesta.  Esillä oli myös asiallinen kirja myynnissä. Ostin kirjan ja ahmin sen sisällön. Kirjan nimi on: "Näkymätön sukupuoli, ei-binäärisenä ihmisiä" . Minun sisällä tapahtui iso myllerrys. Vihdoinkin, tässä se nyt on. Tämä minä olen, oikeasti. 

Löysin virallisesti itseni muunsukupuolisena 50+ vuotiaana. Pieni kriisin paikka, mutta suuri helpotus. Kriisinä ajattelin sen olevan: " voi ei taasko minuun pitää tulla ulos kaapista". Olen poikennut valtavirrasta pukeutumisellani yleisillä paikoilla koko ikäni. Sukupuolestani olen kertonut äidilleni ja usealle ystävälleni. 

Nyt elän niin kuin tunnen,  muunsukupuolinen. 

Lukuvinkki: Näkymätön sukupuoli, ei binäärisiä ihmisiä. Jenni Holma, Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen, 2017 Into Kustannus